Gonzo 1/02: Uusmedia kaipaa yhä uuden ajan journalisteja

Vieraskynä: Mika Pippuri

Uusmedia. Makustellaanpa hetki sanaa aivoissamme. Mitä synonyymejä tuleekaan mieleen – kupla, suuret puheet ja pienet näytöt, vanhojen medioiden ex-tappaja jne. Sanomalehdet ja myös osittain sähköiset tiedotusvälineet ovat viettäneet riemunhetkiä ns. it-alan haaskalla (useimmiten it-ala on kaikki se uusi tietotekniikaan perustuva tuntematon, johon toimittaja ei ole jaksanut perehtyä laiskuuttaan tai tyhmyyttään).

Ei siis mikään ihme, jos tiedotusalan opiskelijat suuntaavat mieluummin kiinnostuksensa perinteisiin tiedotusvälineisiin ja tunkevat pätkätöiden avulla jalkansa oven väliin odotellessaan suurten ikäluokkien eläkkeelle lähtöä. Täysin ymmärrettävää varman päälle pelaamista.

Onko uusmedialla enää mitään tarjottavaa? Vastaukseni on kyllä. Kunhan savu hälvenee uusmedian ”raunioilla” pääsemme toivottavasti niiden peruskymysten ääreen, jotka huuman vuosina unohtuivat. Internet viestintävälineenä poikkeaa täysin perinteisistä viestintäkanavista. Hypevuosien aikana interaktiivisuuden käsite esiintyi pelkästään mainosmiesten sekä ”gurujen” ja journalismin tutkijoiden puheissa. Käytännön tasolla pintaa ei edes raapaistu. Toimitusten ja lukijoiden välinen etäisyys on edelleen itsestäänselvyys.

Interaktiivisuuden eli vuorovaikutteisuuden huippu edelleen on lähes sensuroimaton keskustelupalsta – tai sähköpostilinkki toimitukseen webbijulkaisun kotisivulla.
Suomalainen verkkojournalisti on edelleen portinvartija. Hän määrittelee mitä tai mistä lukijat saavat lukea. Verkkouutispalvelun personointimahdollisuudet ovat ajatuksena putkahdelleet pintaan, mutta kukaan Suomessa ei ole toteuttanut tätä mahdollisuutta.

Pohdin kivikaudella eli 1997 Päivi Kuusiston kanssa tekemässäni gradussa ”Verkkojulkaisun eväät” toimittajan asemaa uusmediassa kevyesti. Verkkotoimittajan piti olla journalismin renessanssi-ihminen, joka osaa kaikesta alaan liittyvästä ainakin vähän. Verkkojulkaisemisen vakiinnutettua asemansa seuraavana vaiheena olisi ollut erikoistuminen.

Ikävä kyllä tilanne on vieläkin se, että verkkojulkaisemisen resurssit ovat lähes kaikkialla kiinni ahkerista, itsensä kouluttaneista ja verkkojulkaisemista rakastavista henkilöistä. Pelkät journalismin opinnot eivät tähän valmenna, vaan suosittelen sivuaineilua psykologian, kaupallisten aineiden, tietojenkäsittelyn ja yliopiston ulkopuolella vaikkapa joogan tai muun mietistkelyn parissa. Nimittäin oman verenpaineen tasaaminen temppuilevien tietokoneiden, ohjelmistojen ja palvelimien kanssa nostaa v-käyrää hyvin säännöllisesti sietorajan läheisyyteen. Ja rentouttava kaljoittelu tulee sekä kalliiksi että krapulat iän myötä pahemmiksi.

Uusmedia elää edelleen ihanassa sekasotkussa. Verkkojulkaisujen kävijämäärät kasvavat jatkuvasti, mutta kukaan ei ole vielä keksinyt järkevää tapaa tehdä verkossa rahaa. Ja tuo rahantekohan on kaikkein tärkeintä nykyisin.

Internet-käyttäjä on tottunut saamaan kaiken ilmaiseksi – tai ainakin työnantajansa laskuun. Ja kun ei ole tuloja tai rahamassin päällä istujien korvaan järkevää liiketoimintasuunnitelmaa, niin rahoja ei heru uusmedian kehitystyöhön. Niinpä työntekijät painivat päivästä toiseen samojen teknisten ongelmien tai henkilöstöpulan kanssa.

Mobiili-internet ja laajakaistayhteyksien mukanaan tuomat edut ovat uusmedian seuraava vastaisku. Haluaako joku vielä mukaan hommiin? Valmistaudu elämäsi kyytiin…

Toimittaja Mika Pippuri
Helsingin Sanomat – Verkkoliite
Uusmediassa mukana vuodesta 1996.

 

Julkaistu Gonzossa 1/2002.