Gonzo 2/96: Vostokin pikahistoriikki 1993–1996

Katsaus Vostokin historiaan.

 

Tuhansia hukattuja toiveita Vostokissa

Ainejärjestöhistoria kautta aikojen

TIMO-ERKKI VARPAINEN

Vostok, Akti, Toimittajat, KaNaVa, Neekerit… Ainejärjestömme historia ulottuu yllättävän pitkälle, sillä ensimmäiset merkinnät sen aktiivisesta toiminnasta on jäljitettävissä aina 20-luvun lopulle saakka. Tässä juttusarjassa – joka tulee olemaan pitkä kuin nälkävuosi ja kuiva kuin beduiinin pyhäjalkine – aion kertoa koko tuon synkän historian pääkohdittain. Tyypilliseen toimittajan epäloogiseen tapaan tarina alkaa täysin väärästä päästä, eli tässä osassa paljastetaan Vostokin historian kaameimmat salaisuudet.

Vostok sai alkunsa kun toimittajatutkinnossa vaikuttanut Toimittajat ry ja tiedotusopin puolella heilunut Akti ry yhdistivät voimansa helmikuun 3. päivä vuonna 1993. Fuusioitumispaikkana oli ravintola Killinki ja sulautumista oli todistamassa yhteensä 42 ihmistä molemmista ainejärjestöistä.

Tämä liittymä kuului osana jo pitkään rahilla olleeseen tutkintojen yhdistämiseen, koska samassa yliopistossa tuotettiin kahdessa tutkinnossa toimittajia ja päällekkäisyys haluttiin poistaa.

Miksi tutkintoja oli kaksi, se selviää historian tulevissa osissa. Tällä kertaa riittää toteamus, että toimittajat olivat käytännön opetukseen painoittuneempia kuin tiedotusoppia lukevat aktilaiset. Voimakkaasti sitoutumaton toimittajaKoulu seulottiin uuden ainejärjestön nimeksi yli 30 nimiehdotelmasta, joiden joukosta loppukilpailuun pääsi viisi nimeä: Vostok, Pressiklubi, Gonzo, Pirtu ja Jorma. Kaikki tietävät, mikä nimi voitti, ja mikä annettiin yhdistyneen lehden nimeksi sen tultua kisassa toiseksi.

Uuden ainejärjestönimen takana luuhasivat Mika Rahkonen ja Ari Kinnari, jotka molemmat saivat myöhemmin palkinnoksi aivosolujensa veivaamisesta tyyliin sopivasti salmiakkikossupullon. Vostok innosti päättäjiä kolmesta syystä: se oli lyhenne pitkästä sanasta, se tarkoitti venäjäksi itää jolloin se ”hellän humoristisesti” viittasi siihen tunnettuun tosiasiaan, että 70-luvulla tiedotusopin opiskelijat olivat hyvin punaisia aatteeltaan. Nämä seikat painoivat vaakakupissa sen verran, että nyt me kaikki olemme vostoklaisia.

Ainejärjestölle valittiin kokouksessa myös sen historian ensimmäinen puheenjohtaja. Kunniakasta titteliä tavoitteli kolme henkilöä: Aktin puheenjohtaja Jarkko Hentula, saman puulaakin hallituksen jäsen Päivi Sonninen ja toimittajatutkinnossa kuuluisa Harri ”Nakke” Ovaskainen. Ovaskaisen kieltämättä legendaariset ansiot erilaisissa tempauksissa aiheuttivat ilmeisesti sen, ettei hän varsinaisessa äänestyksessä saanut yhtään kannatusta. Kisa käytiin siis kahden aktilaisen välillä ja Hentula otti voiton kotiin 30 äänellä Sonnisen 13:a vastaan. Voittopuhe käsitti yksinkertaisesti lyhyen toteamuksen:

– Ei kai tämä niitä aivan paskamaisimpia hommia ole, pahempaankin vois aikansa käyttää.

Uuden puheenjohtajan valinnan jälkeen sorvattiin Vostokin ensimmäinen hallitus kokoon noudattaen Aktin yhdistyssääntöjä. Uudessa uljaassa hallituksessa oli jaossa kaksitoista paikkaa. Äänimäärän mukaisessa järjestyksessä ensimmäiseen hallitukseen tulivat valituksi Outi Keskevaari, Mika Rahkonen, Kati Koivikko, Mika Pippuri, Pekka Pekkala, Niina Honka, Päivi Sonninen, Timo Varpainen, Ilkka Palmu, Perttu Pitkänen, Heidi Laaksonen ja Anna Karismo.

Seuraavassa kokouksessaan hallitus järjestäytyi paikkajaon ollessa tällainen: Jarkko Hentula (puheenjohtaja), Kati Koivikko (sihteeri), Mika Rahkonen & Päivi Sonninen (ay-vastaavat), Perttu Pitkänen, Johanna Häkkinen – joka tuli Outi Keskevaarin tilalle hallitukseen tämä kieltäydyttyä hallitusvastuusta – ja Timo Varpainen (kv-vastaavat), Anna Karismo (liikuntavastaava), Heidi Laaksonen (rahastonhoitaja), Ilkka Palmu, Pekka Pekkala & Mika Pippuri (kulttuuri ja huvivastaavat). Niina Honka jäi salkuttomaksi ministeriksi. Vostok oli perustettu, ja nyt se alkoi toimia!

Kevät 1993

Huolimatta epäilyistä, että kaksi toisistaan eristäytynyttä ainejärjestöä ei löytäisi yhteistä säveltä, toimi Vostok ensimmäisenä vuotenaan aktiivisesti ja hyvässä yhteisymmärryksessä. Henkilötasolla tosin esiintyi voimakkaitakin ristiriitoja, varsinkin haalarikysymys nosti syksyllä 1993 esille kahden porukan eriävät lähtökohdat: toimittajille haalarit olivat kauhistus, aktilaiset eivät niissä nähneet mitään ihmeteltävää.

Kanssakäymisessä sulauduttiin aika nopeasti siihen, että kahdesta aikaisemmasta valittiin parempi. Näin esimerkiksi Gonzon tekijäkaarti muodostui entisistä toimittajista, sillä heidän aikaisempi lehtensä Rupriikki oli selvästi aktilaisten Kommenttia parempi. Yhteistä lehteä toki tehtiin ilman raja-aitoja päätoimittaja Outi Keskevaarin johdolla, mutta käytännössä Gonzosta muodostui Rupriikin jatke Mira-täteineen, ay-palstoineen ja viinaa & ristiinnaimista suosivine juttuineen. Alunperin Gonzon linja tosin oli ollut paljon ylevämpi. Gonzon logon – kuten myös Vostokin logon – suunnitteli Kimmo Kiimalainen.

Muun toimintansa puolesta Vostok jatkoi Aktin ja Toimittajien viitoittamaa linjaa: keväällä pidettiin saunailta, Yo-talon bileet Cortexin kanssa ja Aimo Rykämö Open. Tapahtumia ei ollut paljon, mutta niihin osallistuttiin suurella joukolla. Yhteistyön puolella tärkeimmäksi sektoriksi nousi ammattiyhdistys Suomen Journalistiliitto pääasiassa Mika Rahkosen työpanoksen johdosta. Talvella -93 alulle laitettiin myös pitkään jatkunut kädenvääntö Liiton opiskelijajäsenyydestä.

Yhteistyö poiki myös edustajien lähettämisen Nuorten toimittajien seminaariin, jossa nuoret villit muun muassa polttivat hotellihuoneen kokolattiamaton. Tosin vostoklaiset eivät yksin asialla olleet, kahden hengen huoneessa bileitä piti rohkea 20 hengen joukko.

Yleisesti ottaen Vostok aloitti toimintansa hitaasti ja rauhallisesti. Hallitustyöskentelyssä tahtipuikkoa heilutti kolmen edustajan harmaa eminenssi, jossa Hentula, Rahkonen ja Keskevaari nuotittivat oikeastaan kaiken tärkeän.

Politrukki-ajattelu ei kuitenkaan ketään häirinnyt, sillä tämän ryhmän johdolla Vostok todellakin toimi.

Syksy 1993

Syyslukukaudella toiminta jatkui pitkälti samanlaisena, mutta pari muutosta oli tapahtunut hallituksen sisällä: Anna Karismo lähti ulkomaille opiskelemaan ja hänen tilalleen urheiluvastaavaksi valittiin Niina Honka. Samoin Päivi Sonninen lähti ulkomaille ja hänen tilalleen ay-pestiä hoitamaan valittiin Timo Varpainen. Hallitukseen valittiin myös pari kuunteluoppilasta syksyllä aloittaneiden ykkösten joukosta: Virpi Melleristä ja Maria Stenroosista alettiin muokata uusia vaikuttajia. Virpi oli kokouksissa kuuntelijana, mutta Marialle annettiin sihteerin virka Kati Koivikon lähtiessä Taideteolliseen Korkeakouluun valokuvausta opettelemaan.

Vostok ainejärjestönä ei muuttunut paljoakaan, mutta sen jäsenet muuttuivat. Uusien oppilaiden keski-ikä laski aikaisemmasta noin 25 vuodesta hulppeaan 21 vuoteen uuden hakumenettelyn seurauksena. Tästä muutoksesta oli seurauksena myös ainejärjestön profiilin muutos. Uusissa ykkösissä harva omasi työkokemusta, sillä noin 80 prosenttia heistä tuli suoraan lukiosta.

Nuoruudesta oli seurauksena kaksi huomattavaa muutosta: työkokemuksen puute lisäsi huomattavasti ideologian (herää Timo, toim.siht. huom.) ja akateemisen vapauden kaipuuta ja opetuksen tasoa alettiin kritisoida uudesta näkökannasta. Aikaisempi lukujärjestys ei enää kelvannut, sillä uudet opiskelijat halusivat ottaa sivuaineita jo ensimmäisenä vuonna. Toimittajasidonnaisuus kärsi sekin kolauksen, sillä aikaisempaan verrattuna yhä useampi vain kävi kääntymässä toimittajatutkinnossa ennen kuin jatkoi muihin oppiaineisiin.

Opetuksen tasoa kritisoitiin myös uudella tavalla. Käytännön opetus sai pyyhkeitä pysähtyneisyydestään, koska se ei antanut uusille ideologioille kovinkaan vahvaa kasvupohjaa. Uusia tuulia haluttiin, eikä niitä saatu. Vanhemmat opiskelijat katselivat pyrkimyksiä epäilevästi, sillä se paljasti toimittajakoulutuksen sisäänpäin kääntynäisyyden ja jähmeyden.

Syksyn 1993 suuri polemiikki – joka jatkui vielä vuoden 1994 keväälle – oli ykkösten esittämä kritiikki Lippe Mannisen opetuksesta. Keskustelu avasi juovan vanhojen opiskelijoiden ja ykkösten välille. Lähtökohtana oli, että vanhat arvostivat Liisa Mannisen kielenhuoltokoulutuksen parhaaksi Tampereella saatavaksi koulutukseksi, mutta ykköset pitivät sitä liian rankkana ja arvostelevana: heidän mielestään Lippe ei ollut rohkaiseva opettajana, vaan liian ankara toimiakseen heidän parhaakseen. (Tämä on ihan pelkästään kirjoittajan mielipide toim.siht. huom.)

Tämä keskustelu aaltoili paitsi kahvilapöydissä, myös koulutusohjelmatyöryhmässä, jossa laitoksen silloinen johtaja Pertti Suhonen pyysi asiasta selontekoa. Kouhunta jatkui vielä keväällä, ja oman mausteensa siihen toivat aktilaiset, jotka asettuivat ykkösten puolelle akateemisen vapauden nimissä. Aktilaiset eivät olleet koskaan saaneet Lipeltä opetusta, joten tämä kanta oli ymmärrettävää. Mitään dramaattisia käänteitä tilanteessa ei kuitenkaan nähty, vaan keskustelu hiipui hiljalleen, ja asiat jäivät ennalleen. Tosin vieläkin ainejärjestöstä löytyy ihmisiä, jotka vannovat Lipen olleen tuona keväänä selvästi aikaisempaa terättömämpi. (Onkohan Timokaan käynyt Lippeä toim.siht. huom.)

Vostokin syksyn mainittavimpia tapahtumia olivat oman urheiluseuran nimeäminen, eli urheiluporukan edustusnimeksi tuli Dynamo. Pikkujouluja juhlittiin silloisen Manse rasismin kukkasen Honky Tonk Cafen yläkerrassa. Jotkut virnuilivat sen johtuvan siitä, etteivät ykköset päässeet muihin Tampereen kapakoihin, mikä vain osoittaa tietyllä tavalla ainejärjestön sisällä olleen tulehduksen.

Pikkujoulut eivät saaneet kovin maireaa arvosanaa, jota vielä himmensi se tosiasia, että joku töhri vessan punaisella spraymaalilla. Laskua tihutyöstä ei sentään Vostokille tullut.

Kevät 1994

Ristiriitaisissa tunnelmissa siis siirryttiin vuoden 1994 puolelle ja helmikuussa ainejärjestö sai toisen puheenjohtajansa ja hallituksensa. Vostokin yksivuotis-synttäreitä juhlittiin Tiiliholvissa, jossa janoiset toimittajaopiskelijat tyhjensivät ensin olutvaraston ja sen jälkeen lonkerovaraston, siideriä koko paikassa ei ollutkaan. Jatkot juhlittiin Ilveksen yökerhossa, ja tästä tapahtumasta on myöhemmin tullut perinne.

Edellisen hallituksen suosituksesta uudeksi puheenjohtajaksi valittiin sihteerinä toiminut Maria Stenroos. Vanhasta hallituksesta jatkoi hänen lisäkseen Virpi Melleri ja Timo Varpainen. Huutoäänestyksellä valittiin hallitukseen kaikkiaan 11 edustajaa, jotka Virpin ja Timon lisäksi olivat Mira Melakoski, Katja Santala, Hannu Aaltonen, Tuulia Syvänen, Mikko Keinonen, Piia Kimppa, Jussi Jormanainen, Janne Linnovaara ja Matti Posio. Heidän varajäsenikseen valittiin Johanna Häme ja Anne Mäkelä.

Uusi hallitus aloitti toimintansa kahden viikon kuluttua vuosikokouksesta myrskyisissä merkeissä. Tehtävien jako sujui muuten mallikkaasti, mutta toisen ay-vastaavan paikasta käytiin kiivasta keskustelua. Vastakkain olivat Hannu Aaltonen ja Tuulia Syvänen, jolla kummallakin oli taustajoukkonsa. Puheenjohtaja Stenroos ja sihteeriksi valittu Melakoski kannattivat Syvästä siitä syystä, että hän oli nainen, ja naisen piti tulla valituksi ay-vastaavaksi, koska siinä tehtävässä oli niin pitkään ollut miehiä. Aaltosen taustajoukoissa olivat kaikki muut hallituksen jäsenet, jotka katsoivat hänen olevan sopivin tehtävään. Puheenvuorojen jälkeen Aaltonen valittiin äänin 8-3 ay-vastaavaksi.

Hallituspaikat jakaantuivat seuraavasti: Maria Stenroos (puheenjohtaja), Mira Melakoski (sihteeri), Katja Santala (taloudenhoitaja), Timo Varpainen & Hannu Aaltonen (ay-vastaavat), Tuulia Syvänen (sos.vastaava), Mikko Keinonen (kulttuurivastaava), Virpi Melleri & Piia Kimppa (bilevastaavat) ja Jussi Jormanainen ( urheiluvastaava). Janne Linnovaara ja Matti Posio toimivat salkuttomina ministereinä. Hallituksen työskentely lähti kangerrellen liikkeelle johtuen hallituksen jäsenten kirjavuudesta ja aktiivisuudesta. Esimerkiksi sihteeri Mira Melakoski nähtiin koko toimikautena hallituksen kokouksissa kolme kertaa, eikä jälkipolville ole jäänyt yhtään hänen kirjoittamaansa pöytäkirjaa. Matti Posio kävi järjestäytymiskokouksessa, mutta sen jälkeen häntä ei näkynyt kertaakaan.

Toinen ongelma oli edellisen hallituksen päättämättömät tilit: Heidi Laaksonen ei saanut niitä valmiiksi, eikä uusi taloudenhoitaja niitä peräänkuuluttanut. Toimikauden 1993-94 tilit saatiinkiin kuntoon vasta alkutalvesta 1994. Kirjallisia dokumentteja ei tämän hallituksen toimikaudesta ole paljon: arkistoissa on vain kolmen kokouksen pöytäkirjat, jotka kaikki sijoittuvat loppuvuoteen 1994. Seuraavat asiat perustuvat siis pitkälti kirjoittajan omiin muistikuviin.

Vostok käpertyi kasaan ensimmäisen vuotensa jälkeen: viimeinen suuri tapahtuma oli kevään yo-talon bileet, joissa soitti Pelle Miljoona, ja joissa paikalla oli yli 200 henkeä. Vappubileet pidettiin Rakennusliiton saunalla, jonka jälkipyykeissä bileministeriä uhattiin jopa poliisilla: Vostok sai ikuisen porttikiellon kyseiseen paikkaan. Henkilötasolla saavutettiin kevääseen mennessä rauhanomainen rinnakkaiselo, joten kesä -94 alkoi suhteellisen rauhallisissa merkeissä.

Syksy 1994

Syksyllä Vostok oikeastaan katosi yliopistolta. Sitä ei näkynyt missään, eikä se ollut yhteistyössä oikeastaan kenenkään muun kuin laitoksen ja Journalistiliiton kanssa. Ensimmäisessä syksyn kokouksessa paljastui paitsi hallituksen jäsenille myös uusille ykkösille asioiden leväperäinen hoito: bileministeri Melleri ei tiennyt missä olivat yo-talon bileiden rahat, eikä toinen bileministeri muistanut oliko hän tilittänyt vappubileiden tuoton. Rahastonhoitaja Katja Santala ei tiennyt mikä oli Vostokin rahatilanne, muutamia epäkohtia mainitaksemme. Ajan kuluessa nämäkin asiat tosin sitten selvisivät.

Ahdinko ja hallituksen sisäiset erimielisyydet johtivat myös siihen, että kaikki toiminta rajoittui lähes olemattomiin. Kun puheenjohtaja halusi kiinnittää kaiken tarmon koulutuspolitiikkaan, halusivat eräät edustajat pitää myös ainejärjestön viihtyvyydestä huolta: kyseisessä ristiriitatilanteessa molemmat tulivat huonosti hoidettua, minkä lisäksi hallituksen kokoukset alkoivat muistuttaa puheenjohtajan monologitilaisuuksia.

Vostokin tulevaisuus ei näyttänyt valoisalta, sillä toiminta saavutti sellaisen aallonpohjan, että kaikki uudet opiskelijatkaan eivät tienneet ainejärjestön ylipäätään olevan olemassa.

Syksyn 1994 toiminta järjestäytyi kuitenkin vanhojen kaavojen mukaan eli ainejärjestö piti saunaillan ja ylioppilastalolla bileet. Yo-talon bileet tosin muodostuivat pannukakuksi, koska paikalla oli vain 75 henkeä kuuntelemassa Symposiumia: ainejärjestön tilikirjaan tuli bileistä 500 markan selkeä tappio. Toinen taloudellinen takaisku kohtasi, kun huolella tehty ilmaisukurssi poiki tilanteeseen vain puolet ilmoittautuneista. Tiedotusopin laitos maksoi puolet kuluista, mutta miinuksen puolelle jäätiin silti. Kurssista luvattua puolta opintoviikkoakaan ei kuulunut koskaan.

Syksyn suuria toimintoja oli opetuksen itsearviointiprojekti, jossa opiskelijat kritsoivat kiivaasti opetuksen tasoa. Vieraitten kielten opetusta haluttiin kehittää ja epäpäteviä opettajia savustaa ulos yliopistolta. Asiasta tehtiin selvitys projektiryhmälle, joka julkaisi siitä tutkimuksen. Käytännön toimiin tuo tutkimus ei johtanut.

Syksyllä 1994 hallitukseen valittiin myös uudet tarkkailijajäsenet. Ykkösten riveistä nostettiin kuuntelujäseniksi Lauri Hollo, Anki Nykänen ja Outi Toivanen. Heistä Anki toimi myös pikkujoulukomitean puheenjohtajana. Henkilötasolla Vostok muuttui edelleen. Jakoa aktilaisiin ja toimittajiin ei ollut enää olemassa kuin vanhojen opiskelijoiden mielessä, oli olemassa vain yksi tutkinto. Edellisvuoden kokemuksista oli myös opittu ja uudet ykköset saivat muokatumpaa opetusta kuin edeltäjänsä, joten mitään suurta ristiriitaa ei esiintynyt.

Uudet ykköset osoittautuivat aktiivisiksi opiskelijoiksi, jotka keskittyivät lähes yksinomaan opiskeluun.Muutos oli suuri verrattuna aikaisempiin vuosiin, jolloin opinnot saattoivat venyä pitkiksikin: ykköset olivat kuitenkin halukkaita saamaan paperit ulos mahdollisimman pian. Tämä opiskeluinto johti myös siihen, että ainejärjestön toimintaan aktiivisesti osallistuvia opiskelijoita oli vähemmän. Alkoi näihin päiviin asti jatkunut luottamustoimien keskittyminen pienen ydinryhmän ”herkuksi”.

Vuoden 1994 pikkujouluja juhlittiin Laternassa, jossa viihdyttäjänä toimi myös ainejärjestön sisältä kasattu bändi Kutina. Ensimmäisen kerran pikkujoulut olivat pukujuhla, joka herätti keskustelua oppilaiden piirissä. Myöhemmin on pidetty suotavana että vain vuosikokous olisi pukujuhla.

Loppuvuodesta 1994 hallituksen sisällä olevaa eripuraa lisäsi vielä puheenjohtaja Stenroosin ja sihteeri Melakosken lanseerama ajatus koko ainejärjestön lopettamisesta. Ajatus liittyi yliopiston säästöbudjettiin, jossa haluttiin toimintoja keskittää. Keskusteluissa oli tullut esiin myös mahdollisuus lopettaa tiedotusoppi pääaineena, ja tähän ajatukseen liittyen Stenroos ja Melakoski esittivät Vostokin toiminnan lopettamista. Asian tiimoilta käyty keskustelu jakoi hallituksen lopullisesti kahteen leiriin. Epäsopua pahensi myös hallituksen ministerien poissaolot kokouksista, jolloin toiminnan selkeä koordinointi kävi lähes mahdottomaksi. Ministerit toimivat lähes uksinomaan omin päin, ja tietoja vaihdettiin silloin kuin yliopistolla tavattiin.

Kevät 1995

Vuosi 1995 alkoi siis epäpuraisissa merkeissä. Hallitus sai aikaan vielä tammikuussa pidetyn Yhteisöviestinnän päivän, jossa muun muassa Nokian tiedotuspäälliikkö Lauri Kivinen puhui yhteistyöstä Leningrad Cowboysien kanssa.

Vuosikokous pidettiin ravintola Mylläreissä 23.2. ja paikalla oli runsaasti vostoklaisia. Huomiota vuosikokouksen protokollassa herätti heti se, että puhetta ei johtanut ainejärjestön puheenjohtaja Stenroos, joka ei saapunut koko tilaisuuteen työesteisiin vedoten. Häntä paikkasi varapuheenjohtaja Mira Melakoski aina siihen saakka kun kokous valitsi itselleen puheenjohtajan.

Vuosikokous alkoi huonoissa merkeissä, sillä jo ensi tärkeä asia – tilinpäätös – ei ollut valmis. Tästä johtuen hallitukselle ei voitu myöntää vastuuvapautta, vaan sen piti toimittaa hyväksytyt tilit uudelle hallitukselle, joka vasta voisi myöntää vastuuvapauden. Tilinpäätös toimitettiinkin uudelle hallitukselle kevään 1995 aikana, ja vastuuvapaus voitiin myöntää.

Ennen vuosikokousta oltiin koko alkuvuosi käyty keskustelua tulevasta toimikaudesta, hallituksesta ja puheenjohtajasta. Edellisestä hallituksesta ei tahtonut löytyä uutta puheenjohtajaa, kunnes Timo Varpainen lupautui ottamaan pestin vastaan. Hänet valittiinkin Vostokin kolmanneksi puheenjohtajaksi.

Hallitukseen valittiin huutoäänestyksellä 12 ministeriä Varpaisen lisäksi, ja ensimmäisen järjestäytymiskokouksen jälkeen pestit jakautuivat seuraavasti: Timo-Erkki Varpainen (puheenjohtaja), Karita Kontula (sihteeri), Hannu Aaltonen & Jussi Jormanainen (ay-vastaavat), Outi Airaksinen (rahastonhoitaja), Laura Pekonen & Outi Toivanen (bilevastaavat), Mikko Keinonen & Milla Talja (kulttuurivastaavat), Anki Nykänen (kv.vastaava), Tuulia Syvänen (kopo-vastaava) ja Lauri Hollo (urheiluvastaava). Lisäksi salkuttomaksi ministeriksi valittiin edellinen puheenjohtaja Maria Stenroos.

Ensimmäisessä kokouksessaan uusi hallitus linjasi oman toimintansa tulevat suuntaviivat, joita oli kolme: opiskelijoiden viihtyvyyden lisääminen, profiilin kohottaminen ja yhteistyön prantaminen eri tahojen kesken. Näitä tehtäviä ryhdyttiin täyttämään heti keväällä 1995.

Uudella hallituksella riitti töitä, sillä kevään -95 aikana se järjesti – tai oli mukana järjestämässä hyväntekeväisyyskonsertin Sarajevon lasten hyväksi, journalistiopiskelijoiden pesäpalloturnauksen, vappusaunan, teatterissakäynnin, tavallisen saunaillan, ja kesän ajaksi avoimeksi julistetun valokuvakisan. Näiden lisäksi tilattiin keväällä myyntiin ainejärjestön oma t-paita ja käytiin pitkiä keskusteluja opiskelijajäsenyyden vahvistamisesta liiton kanssa.

Aktiivisuus jäi kuitenkin hallituksen sisällä tietyn joukon harteille, jotka tekivät lähes kaiken. Varsinkin Jormanainen, Airaksinen, Pekonen ja Keinonen toimivat hyvin aktiivisesti, kun taas Talja, Syvänne ja Stenroos tuskin osallistuivat hallituksen työskentelyyn. Mutta koska suurin osa hallituksesta seisoi ohjelman takana, toimivuus ei kärsinyt.

Runsas ohjelmatarjonta herätti myös rivijäsenet, jotka huomasivat äkkiä ainejärjestön olemassaolon ja sen tosiasian, että joka kuukausi oli jotain tapahtumaa. Varsinkin loppukevättä 1995 leimasi virkistynyt toiminta ja yhteishengen herääminen. Vostok näkyi myös Tamyn suuntaan enemmän, ja aktiivisuuden huomasi varsinkin kulttuurisihteeri: yhteistyömuodot kehittyivät.

Syksy 1995 – kevät 1996

Syksyllä 1995 Vostokin hallitus jatkoi suunnittelemallaan linjalla pelaamalla ensin jalkapallo-ottelun laitosta vastaan, järjestämällä Tampere Tutuksi-turneen, teatteri-illan, pari saunailtaa ja luovan kirjoittamisen kurssin.

Uudet ykköset otettiin vastaan tavallisella tutustumisillalla, ja hyvin pian heidän keskuudestaan seulottiin hallituksen kuuntelijajäseniksi Ville Alijoki, Tulikukka De Fresnes, Anna Kauppi, Sanna Koskinen, Hanna Leivonniemi, Anu Partanen ja Reeta Vilhu. Ensimmäisen vuosikurssin oppilaat tuntuivat vanhemmista opiskelijoista paljon kiinnostuneemmilta ainejärjestötoiminnasta: huomio, joka myöhemmin osoittautui todeksi.

Virkistyneen toiminnan mukana ykköset tulivat helpommin tutuiksi vanhoille opiskelijoille, ja luonnollinen seuraus tästä oli yhteishengen lisääntyminen. Tämä lisääntyminen näkyi selvimmin kolmessa tapauksessa syksyllä 1995. Ensimmäinen näistä tapauksista oli oman sähköpostilistan perustaminen, jossa tällä hetkellä on reilusti yli sata opiskelijaa. Toinen suuri yhteishengen osoitus oli pikkujoulut Yo-talolla, jotka onnistuivat erittäin hyvin. Kolmantena yhteen hiilen puhaltamisen saavutuksena oli Mikko Keinosen valitseminen Vostokin omalta vaalilistalta Tamyn edustajistoon: Vostok keräsi taakseen yhteensä 118 nimeä. JoulukuussaVostok järjesti vielä Tiedotusopin laitoksen 70-vuotisjuhlan illanvieton, johon osallistui yli 100 ihmistä.

Loppuvuodesta 1995 Vostok joutui myös tiukkaan taistoon laitoksen kanssa säästöpäätöksiä tehtäessä. Ensimmäisen kerran historiassaan Vostok neuvotteli Mika Haltun ja Timo-Erkki Varpaisen johdolla muun muassa radiotyön päätoimisen opettajanviran säilyttämisestä ja uusista säästökohteista. Neuvottelujen lopputuloksena opetuksen tasoon ei kajottu.

Vostokin historian kolmas kevät alkoi kaukalopallo-ottelulla laitosta vastaan ja saunaillalla. Työpaikkahakemuksia sai kopioida ainejärjestön piikkiin aikaisempien vuosien tapaan, mutta kopioijia oli aikaisempaa vähemmän: miltei kaikki opiskelijat olivat lukiosta tulleita, jolloin heillä ei ollut työnäytteitä. Ainejärjestö oli muuttunut valmiiden toimittajien lisäkoulutuspaikasta tiedotusoppia lukevien nuorten akateemiseksi koulutuskeskukseksi.

 

Kirjoitus on alunperin julkaistu netti-Gonzossa 2/1996.